sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

We are back!

Noniin, nyt on aika ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä tänne paluuta. Viime vuosi meni vähän miten meni raskauteni vuoksi. Sen vuoksi blogi kuulumisetkin väheni. Leevin liikutus jäi marraskuusta tammikuun puoleen väliin tallinomistajan ja reippaiden tyttöjen hoitoon. Hyvin liikuttivat vanhan herran ja siitä olen kiitollinen heille! ♡


Pienen tyttären, Linnean, kanssa kun arkea alettiin pyörittää Joulukuun lopulla niin on kaikki apu otettu joka taholta vastaan. Pari kolme viikkoo synnytyksen jälkeen olinkin jo ratsailla, enkä vaan oman hevosen vaan myös hurmuri suokkipojan, Tomiorin. Startattiin yhdet seuraesteetkin, 60cm ja 70cm. 

Linnea on ollut ahkerasti mukana hevostalleilla, valmennuksissa sekä kisoissa.




Tämä vuosi ollaan alotettu ahkeralla treenauksella. Käyty maneesilla hyppäämässä kun kenttä on ollut vielä lumen ja jään alla piilossa. Aurinko onneksi sulatti sen hetkessä ja nyt odotellaan vain kuivumista.
Muutamat kisatkin ollaan startattu. Yhdet seuraesteet Alavudella Lakeudenportin Ratsastajien järjestämissä. Mentiin korkeudet 60cm ja 65cm.
Käytiin myös Virtain Ratsastajien järjestämissä seurakoulukisoissa. Luokkana Helppo B K.N. Special 2009. Prosenttaja 55.6% ja 139 pistettä. Leevi meni mielestäni hyvin, mutta tuomarin mielestä olisi saanut olla reippaampi. Itse unohdin yhden voltin... Olen itse täysin tyytyväinen suoritukseen. :)
Puhtaasti molemmat! Siitä oli hyvä alottaa varovasti tauon jälkeen. Kuolaimiksi päätyi esteille olympiat. Kaikilla muilla oli niin vahva jo.. Nyt on edestä kevyt ja kuuntelee eikä tee omia ratkasuja (vaikka niitäkin tulee vielä jonkiverran ;) .

Tavoitteita en ole tälle vuodelle kauheasti miettinyt. Lähinnä hevosen ehdoilla mennään ja katsotaan mihin asti päästään. :)

Ja tämän päivän treeneihin:
Mentiin esteitä kentällä, kun oli sen verran hyvä. Kanssamme oli hyppäämässä tallinomistajan tytär Nea, shettiksensä Inkerin kanssa. Mentiin pientä rataa ja lopussa mentiin Leevin kanssa okseria sekä pystyä 90cm. Heppa meni hienosti ja innostui oikein kun ei ollu näitä "maahan" kaivettuja esteitä ;)



Leeviä katsellessa on huomannut että vaikka tuli taas vuosi ikää lisää alkaa herra olemaan elämänsä kunnossa. Jalat on paremmat ja kuivat kuin monia vuosia sitten sekä lihaksia on saanut hienosti♡ Vaikka kunto on hieman rappeutunut talven jäljiltä sitä haetaan takasin, myös ratsastajalle. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti